Siirry sisältöön

SOTUL jääkiekon mestaruusturnaus – Millog Games 2026 on käynnissä Hämeenlinnassa

SOTULin jääkiekon mestaruusturnaus, Millog Games 2026, on käynnissä Hämeenlinnassa. Turnaus kokoaa varuskuntien ja joukko-osastojen joukkueet eri puolilta Suomea kahden päivän turnaukseen.

Ottelut pelataan Hämeenlinnan Jääliikuntakeskuksella. Turnauksessa pelataan alkulohkot, joiden perusteella joukkueet etenevät jatkopeleihin ja välieriin. Mestaruus ratkaistaan perjantaina.

Turnauksen kiertävä järjestely

SOTULin jääkiekon mestaruusturnaus järjestetään vuosittain eri paikkakunnilla. Vuonna 2025 turnaus pelattiin Lappeenranta, ja vuoden 2027 turnaus on tarkoitus järjestää Kajaanissa.

Viime vuoden mestaruuden vei Kajaanin joukkue, joka on mukana myös tämän vuoden turnauksessa puolustamassa mestaruuttaan isolla joukkueella. Viime vuonna finaalissa kaatui KOUVU / Karjalan prikaatin joukkue.

Järjestelyt ja turnausympäristö

Turnaukseen osallistuu 13 joukkuetta. Otteluohjelman rakentaminen on edellyttänyt tarkkaa aikataulutusta, mutta järjestelyt on saatu toimimaan suunnitellusti.

Otteluita pelataan kahdessa hallissa ja käytössä on yhteensä kolme kaukaloa. Joukkueiden tulee huomioida siirtymät hallien välillä otteluiden aikana. 

Otteluohjelma ja tulokset

Turnauksen otteluohjelma sisältää alkulohkot, puolivälierät, välierät sekä sijoitus- ja mitaliottelut kahden päivän aikana. 

Ajantasainen otteluohjelma, lohkotilanteet ja tulokset:
👉 https://www.gameresultsonline.com/hmvu-ry/millog-games-2026(siirryt toiseen palveluun)

Joukkueet

Turnaukseen osallistuvat:

KOUVU (JTB)
HÄMVU
2LOGR/RÄJK
MILLOG
KAJVU
LUOVU
KOUVU (Hammassyrjän Dynamo)
MIKVU
RAJA (East)
SÄKVU
HC RAJA
MPKK
KOUVU (KARPR)