Sotilasurheiluliitto palkitsi Pertti Mörön Vaikutusta kenttään -palkinnolla
Puolustusvoimien liikuntakauden avajaisissa palkittiin myös Jaana Sundbergin vuoden sotilasurheilijana, Vuoden varusmiesurheilijaksi puolustusvoimat nimesi Kristian Bäckin ja vuoden sotilasvalmentajaksi Mikko Niskasen.
Pertti Mörö on toiminut varusmiesten liikuntakerhojen (VLK) ja sotulin parissa jo yli 25 vuotta. Tällä hetkellä hän vastaa valtakunnallisten VLK-tilaisuuksien koulutuksista koulutuspäällikkönä. Hän on hyvin sitoutunut koulutuspäällikön tehtävään. Toimessaan hän on kehittänyt VLK-toimintaa monella eri tavalla vuosikymmenen ajan.
Mörö on myös ollut vahvasti mukana VLK-projekteissa, kuten Hallin varuskunnan VLK-hanke, valtakunnallinen Potkua liikuntaan hanke sekä uusin sähköisen VLK-ilmoittautumisjärjestelmä ”Liikkurin” kehittämiseen suunnatussa varusmiesten ”liikuntakipinä” – hankkeessa. Näissä hänen panoksensa on ollut merkittävä.
Pertin rooli valtakunnallisesti VLK-toiminnassa nyt ja edelleen sen jatkossa on ollut ja on edelleen erittäin tärkeä ja näkyvä, ja sitoutuminen ollut todella pitkäjänteistä ja itseään säästämätöntä. Toivottavasti Pertti jatkaa tehtävässään tulevaisuudessakin.


