header-paini

Ajankohtaista

31.3.2018 15.30

Kiipeilykilpailuissa varusmiesten sarjassa voitto maksimipisteillä Helsinkiin. Henkilökunnan sarjan mestaruus jälleen Turkuun.

Alikersantti Ben Huang Helsingin Varuskunnan Urheilijoista ylivoimaiseen voittoon varusmiesten sarjassa maksimipistein. Antti Pensola oli jälleen mestari henkilökunnan sarjassa Lahdessa viime viikolla pidetyissä liiton kiipeilykilpailuissa.

porukkaa
Helsingissä Kaartin Jääkärirykmentissä seinäkiipeillään myös iltasin. Varuskunnan varusmiesten seinäkiipeilyn liikuntakerhoa vetävä alikersantti Huang näytti muille mallia Lahden YogaRocks kiipeilykeskuksella pidetyissä bouldering kiipeilyn kilpailuissa. 

kuvaTänä vuonna kilpailuun osallistui 45 kilpailijaa joista 13 varusmiesten sarjaan, 26 henkilökunnan sarjaan ja 5 naisten sarjaan. Ratojen rakentaminen aloitettiin jo edeltävänä päivänä. Yhteensä 40 rataa oli tänä vuonna kilpailussa kierrettävänä 3h maksimiajassa. Mikään níistä ei kuintenkaa ollut liian vaativa varusmiesten sarjan ylivoimaisen voiton ottaneelle Helsingin miehelle. Kaikki 40 rataa läpi hyväksytysti eli täydet satapistettä varmistivat helpon voiton kilpailusta. Toiseksi tullut alikersantti Joel Knorn Säkylän Varuskunnan Urheilijoista ylsi myös hyvään suoritukseen 59,4 pistettä.

Henkilökunnan sarjan mestaruuden voitti jälleen insinööri Antti Pensola Turun Varuskunnan Urheilijoista kelpotuloksella 66,6. Naisten sajan mestaruuden jaettiin Marke Hietapakan ja kadetti Katja Sirviön kesken.

Tulokset:
Sotilasurheiluliiton seinäkiipeilykilpailut 2018 (pdf) (40.9 KB)

2018 varusmiesten voittaja 2
Varusmiesten voittaja Ben Huang

2018 varusmiesten voittaja
Varusmiehet. Keskellä Huang. Oikealla hopea Knorn, vasemmalla pronssi Mustonen

2018 Naisten sarja
Voittajat Sirviö vasemmalla ja jaettu kulta Hietapakka keskellä. Pronssi Arppe oikealla

2018 miesten sarja
Henkilökunta. 1. Pensola keskellä. 2. Satauffer vasemmalla ja 3. Kolehmainen oikealla








Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje