header-paini

Ajankohtaista

17.8.2017 11.34

Kaajanissa kokeiltiin Sotilasurheiluliiton uutta lajia

Kajaanin varuskunnan urheilijat ry järjesti yhteistyössä Kajaanin Ampujat ry sekä Tervareitin aliupseerit ry:n kanssa sotilasurheiluliiton haulikkokilpailut ja samalla Aliupseeriliitto ry:n mestaruuskilpailut Kajaanin ampujien haulikkoradalla Hoikanportissa 24.–26.7.2017.

Kilpailuissa ammuttiin oikea ”haulikkorieha”, sillä lajeja oli kolmen päivän aikana niin harrastajille kuin aktiivi kisaajillekin. Myös reserviläisillä oli mahdollisuus osallistua kilpailuihin ja muutama aktiivi reserviläinen tulikin paikalle kisaamaan.

Ammunta toi myös uusia elämyksiä: Naisten sarjaan osallistui yksi osallistuja joka ampui elämänsä ensimmäistä kertaa haulikolla ja heti kilpailuissa. Kainuun prikaatin sosiaalikuraattorina työskentelevä Merja Komppa tarttui haastehärkää rohkeasti sarvista ja trapin lajijohtajan Taneli Lemmettylän ammunnan opastuksella taululle alkoi tulla merkintöjä rikotuista kiekoista harrastajasarjan trap kisassa. Onneksi Olkoon Merja ja kaikki muutkin kisaajat!

Iso kiitos Kajaanin Ampujille, Tervareitin aliupseerit sekä P-SVP/EK varusmiehille toimitsijatehtävistä.

Kilpailun johtaja

Ahti Kärkkäinen

Haulikkokilpailut 2017 tulokset (docx) (13.8 KB)


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje