header-paini

Ajankohtaista

25.9.2017 16.15

Puolustusvoimain komentaja sai tietoa Sotilasurheiluliiton toiminnasta

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg oli erityisen kiinnostunut Sotilasurheiluliiton kehittämishankkeista, kun puheenjohtaja, prikaatikenraali Timo Kakkola ja toiminnanjohtaja, liikunnanohjaaja Jouni Leppäsaajo esittelivät hänelle liiton toimintaa tapaamisessa syyskuun lopussa.

Varusmiesten vapaa-ajan liikuntakerhojen toimintaa liitto aktivoi parhaillaan käyttöön otettavalla Liikkuri-nettisovelluksessa. Komentajaa kiinnostivat sovellukseen kolmen kuukauden käytön aikana kertyneet tiedot varusmiesten aktiivisuudesta sekä lajien suosiosta. Kolmanneksi eniten osallistumismerkintöjä koonneen uinnin suosio yllätti hänet.

Komentaja toivoi liiton löytävän keinot henkilökunnan aktivointiin henkilökunnan vapaa-ajan liikunnan kehittämishankkeessa. Liitto toteuttaa vuosille 2017 - 2021 ajoittuvan hankkeen yhteistyössä Puolustusvoimien pääesikunnan toimintakykysektorin liikuntatoimialan, Urheilukoulun ja Maanpuolustuskorkeakoulun kanssa.

Kehittämishankkeiden lisäksi komentaja sai tietoa liiton toiminnan tarkoituksesta ja tavoitteista, taloudesta, kilpailuista ja historiasta. 

Kakkola_Lindberg_netti

Palaa otsikoihin